Kevätseminaari: Mistä vaaleissa vaietaan?

Jo perinteeksi muodostuneessa hippifyysikoiden kevätseminaarissa oli tänäkin vuonna nimekkäitä puhujia eri aloilta: TkT Pentti Malaska, ympäristöpolitiikkakeskuksen tutkija Jari Lyytimäki sekä valtio-opin lehtori Kari Paakkunainen.

Pentti Malaska puhui planetaarisesta näkökulmasta kestävän kehityksen fysiikkaan. Malaska painotti kertakäyttöperiaatteen mahdottomuutta tällä planeetalla ja valaisi yleisölle, miten muun muassa uuskasvun politiikkaa käyttämällä tilannetta voisi korjata. Tärkeitä elementtejä ovat esimerkiksi kierrätys, väestönkasvun hallitseminen, elintason alentaminen, kulutuksen immaterialisaatio sekä elämänlaadun amaterialisaatio.

Jari Lyytimäki Suomen ympäristökeskuksesta kertoi ilmastoviestinnän vaikeudesta ja vaikuttavuudesta yhteiskunnassamme. Lyytimäki latasi tilastoja sanan "ilmastonmuutos" maininnasta Helsingin Sanomissa viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta ja osoitti, että ilmastonmuutoksesta puhutaan nykyisin suhteessa enemmän ja että tietyt tapahtumat herättävät ihmisissä hetkellistä keskustelua ja kiinnostusta ilmastonmuutosta kohtaan.

Kari Paakkunainen piti energisen ja ajan hermoilla olevan esityksensä vaalien teemoista: hän vertaili eri puolueiden lähtökohtia ja teemoja vaaleihin liittyen ja pohti nuorisopoliittisten toimijoiden kenttiä riskiyhteiskunnan murroksessa. Paakkunaisen kritiikki osui myös edellisten puhujien siivittämänä kasvuyhteiskuntaan.

Hajottaako?

Se tavallinen tarina: Sain ensimmäisen kännykkäni täytettyäni viisitoista vuotta. Tämä peruspulikka Nokia 3210 kesti käytössäni melkein kymmenen vuotta, tyylikkäine teippikorjauksineen. Tuon kymmenen vuoden aikana kännykkäteollisuudelle oli kuitenkin tapahtunut jotain. Luovuttuani tästä ensimmäisestä uskollisesta kumppanista, en ole löytänyt itselleni seuralaista, joka kestäisi menossa mukana kahta vuotta pidempään. Viimeksi ostin remonttimieskännykän, ainoan mallin, joka oli jotenkin isku- ja roiskesuojattu, jos se vaikka kestäisi pidempään. Yksi keskeisiä ostopäätökseeni vaikuttaneita tekijöitä oli se, että haluaisin kännykän, joka kestää pitkään.

Kännykkä-ärsytys nousi uudelleen pintaan, kun katsoin teeveestä dokumentin kulutustavaroiden suunnitellusta vanhenemisesta. Härskeimmilläänhän esimerkiksi printtereihin asennetaan pieniä siruja, jotka saavat printterin lopettamaan tulostamisen esimerkiksi 15 000 kopion jälkeen. Huijattu kuluttaja joutuu tällöin todennäköisimmin vaihtamaan printterinsä uuteen. Ja samalla aloin miettimään muitakin kotoani löytyviä tuotteita: Kotoa löytyvä tehosekoitin oli juuri sanonut sopimuksensa irti vain vajaan kahden vuoden käytön jälkeen ja tuttu sanoi käyttäneensä useamman samanlaisen tehosekoittimen loppuun huomattavan lyhyessä ajassa. Lyhyt googlailu Gigantin sivuilla oli omiaan lisäämään jo alkanutta päänsärkyä: Apple MacBook Pro -tietokoneelle luvattiin vain vuoden takuu, Philipsin ja Boshin leivänpaahtimille takuuta ei edes mainittu.

Ei takuilla sinänsä ole niin paljon väliä, koska kuluttuttajaviraston mukaan "kuluttajalla on oikeus odottaa laitteen kestävän normaalikäytössä realistisen kestoikänsä ajan". Mielestäni siitä, mikä laitteiden realistinen käyttöikä on, käydään aivan liian vähän yhteiskunnalista keskustelua. Nykyaikaisen teknologian pitäisi kyllä mahdollistaa se, että tietokone, kännykkä ja leivänpaahdin kestäisivät normikäytössä vähintään kymmenen vuotta, sillä jo kommunistisessa Itä-Saksassa uskallettiin tavotella jääkaapeille 25 vuoden minimikäyttöikää. Kommunistisessa systeemissä oli oikein tavoitella mahdollisimman kestäviä tuotteita, sillä tällöin vähissä olleet resurssit voitiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Toivoisin, että voisimme pikkuhiljaa siirtyä arvostamaan kestävää tuotantoa, ennen kuin luonnonvarojen ehtyminen pakottaa meidät tekemään niin.

Mutta miten tällainen arvomuutos sitten saadaan aikaiseksi? Itse lupaan tästä päivästä asti kysyä jokaisen ostamani tuotteen kohdalla, miksei tuotteelle myönnetty takuu vastaa laitteen realistista käyttöikää. Jos tuotekehityksessä todella tavoiteltaisiin parasta laatua, en usko, että yritykselle, joka on ylpeä pitkäikäisistä tuotteistaan, olisi mikään ongelma myöntää elektroniikkatuotteileen esimerkiksi seitsemän tai kymmenen vuoden takuuta. Luonnonvarojen lisäksi säästyisivät myös yksittäisen kuluttajan hermot, kun uutta kännykkää ei tarvitsis ostaa joka toinen vuosi.